Joe Abercrombie on mielestäni paras fantasiakirjailija, mitä tiedän. Hänen First Law-trilogia, eli ”Blade itself”, ”Before they are hanged” ja ”Last argument of kings” on ehkä paras juonellinen fantasiakirjasarja minkä olen lukenut. Samaan maailmaan sijoittuvat itsenäiset jatko-osat ”Best served cold”, ”The Heroes” ja ”Red country” ovat myös kaikki todella hyviä. Varsinkin ”The Heroes” on itsenäisenä teoksena parhaita fantasiakirjoja mitä olen koskaan lukenut, ja ylipäätään omassa top10 parhaat kirjat ikinä-listalla. Samaan maailmaan on vielä uudempi ”The Age of madness”-trilogia, joka ei ihan yltänyt edeltävien kuuden kirjan tasolle, mutta oikein hyvää fantasiaa nekin olivat. Melkoinen määrä ylistyssanoja yhdestä kirjailijasta, mutta tässä kohtaa täysin ansaittuja.
Rakastan Abercrombien tyyliä, missä sekoittuu kielellisesti aivan mestarillinen tarinankerronta, aivan helkkarin hyvät ja persoonalliset hahmot, sopivalla tavalla mystinen maailma jonka pinnan alla on paljon enemmän mitä tarinat kertovat, sekä hahmojen todella roisi ja häpeilemätön kielenkäyttö. Hahmot käyttäytyvät ja puhuvat kuin oikeat ihmiset, ja Abercrombien tapa päästää lukija mukaan hahmojen ajatusprosessiin syventää vielä immersiota. Kirjojen lukeminen on aina puhdasta iloa, jossa uppoaa täysin höyryjyrän lailla etenevien tapahtumien ja uskomattomia onlinereita heittävien hahmojen maailmaan. Arvostan Abercrombieta genren klassikoidenkin kuten J.R.R. Tolkienin, Ursula Le Guinin ja vastaavien yläpuolelle, ja uskon että ajan myötä hänen teoksensa tulevat nousemaan genren suurien klassikoiden joukkoon.
Joten kun Abercrombielta tuli viime vuonna ulos uusi kirja ”The Devils”, niin oletusarvoisesti olin tietenkin todella innoissani? No, en. Syitä oli kaksi. Ensinnäkin, kirja ei sijoitu First Lawin maailmaan. Toisekseen se sijoittuu meidän maailmaan. Plääh. Mutta ei sitten kuitenkaan meidän maailmaan, vaan eräänlaiseen fantasiaversioon meidän maailmasta. Tämä lähtökohta oli itselle jotenkin luotaantyöntävä. Mutta sitten kuitenkin, onhan tämä Joe Abercrombieta, että pakko kai se on kokeilla? No onneksi kokeilin, sillä The Devils on jumalauta mestariteos. Parhaita fantasiakirjoja mitä olen lukenut vuosiin, ja nousee Abercrombien teoksissa sinne kärkikastiin.
The Devils sijoittuu siis vaihtoehtoiseen fantasiaversioon meidän maailmastamme, jonnekin noin 1300-luvulle. Tarkkaa ajanjaksoa ei kerrota, mutta selkeästi ollaan keskiajalla ja sen kukoistusvaiheessa. Meidän maailman ja kirjan maailman erot alkavat siitä, että Troijan sodassa voittoisana osapuolena olikin Troija, joka on kirjan tapahtumien aikaan Konstantinnopolin sijaan kreikkalaisen maailman keskus. Lännessä taas Rooman ja Karthagon välisen sodan voitti Karthago, ja Rooman valtakunnan sijaan saatiinkiin Karthagon valtakunta. Merkittävimpänä erona kristinusko kokonaisuudessaan onkin matriarkaalinen, Jumala on Äiti, Jeesus oli nainen, Paavi on nainen ja ylipäätään kirkon ylin johto on naisten käsissä. Jopa Saatana kuvataan naisena. Tämän lisäksi maailmassa on taikuutta, enkelit ja demonit on todellisia, velhot nakkelevat tulipalloja, ja muslimien sijaan idästä saapui Eurooppaan haltioiden invaasio, joita vastaan kristikunta on käynyt vuosisatojen ajan pyhää sotaa.
Kuulostaako täysin kahelilta? No sitä se on, mutta todella hauskalla ja yllättävän toimivalla tavalla. Kun aivot saa käännettyä siihen asentoon, että ei, tämä ei ole mitään vaihtoehtohistoriaa, vaan puhtaasti fantasiamaailma jossa on todella tunnistettavia elementtejä meidän maailmastamme, mutta silti kuitenkin paljon on myös eri tavoin, niin tarinaan ja maailmaan uppoaa aivan täysillä. Ja se tarina on todella, todella hyvä.
Ja tästä eteenpäin kevyesti spoilereita, mutta ei mitään mitä ei tulisi alkumetreillä vastaan. Kirja kertoo ”Pyhän tarkoituksenmukaisuuden seurakunnan” suuresta seikkailusta Roomasta Troijaan. Kyseinen seurakunta on Roomassa valtaansa pitävän paavinistuimen salainen erikoisjoukko, joukko tuomittuja ja kirkon viholliseksi julistettuja ”friikkejä”, jotka kuolemantuomion sijaan on määrätty Paavin palvelukseen. Ja Paavihan on 10-vuotias pikkutyttö, jonka sanotaan olevan Jeesuksen toinen tuleminen. Seurakuntaan kuuluu Karpaattien vampyyri paroni Rikard, viikinki-ihmissusi Vigga, kuoleman kanssa leikkivä velho Balthazar, haltia Sunny, ikivanha ritari sir Jakob, sekä kaiken osaava erikoisnainen Babtiste. Kirjan alussa seurakunta saa johtajakseen uuden papin, munkin nimeltään veli Diaz, joka on täysin pihalla kaikesta. Edellinen pappi kuoli väkivaltaisesti. Itse asiassa kaikki edelliset papit ovat kuolleet väkivaltaisesti. Tämä porukka saa Paavilta tehtäväkseen saattaa Troijan valtakunnan tuleva kruununperillinen Alexia Troijaan, ja vaakalaudalla on koko Euroopan kohtalo. Vastassa on Troijan edesmenneen keisarinnan pojat, tunnetun maailman suurimman valtakunnan resurssit apunaan.
Tästä lähtökohdasta rakennetaan aivan uskomatonta menoa. Päähenkilöpoppoo on toinen toistaan paremmin kirjoitettuja antisankareita, ja erityisesti Diaz, Vigga ja Balthazar nousevat kaikki omilla tavoillaan aivan huikeiksi hahmoiksi. Diaz on aivan paska munkki, ja tietää sen, mutta nousee silti tarinan aikana Seurakunnan eräänlaiseksi sieluksi ja moraaliseksi majakaksi. Vigga Ullasdottr on huoleton ja aina optimistinen soturineito, joka yrittää pitää sisällään asuvan hirviön aisoissa (ja kun hän siinä epäonnistuu, tapahtuu hirveitä). Balthazar Sham Ivam Draxi on taas täysin ylimielinen mulkero, ja nekromantikko, joka tekee kaikkensa päästäkseen pakoon seurakunnasta. Eihän siitä mitään tule, kun Paavin jumalallinen sinetti on voimakkaampaa taikuutta kuin mitä hän itse koskaan kykenee tekemään.
Tarinassa seurataan seurakunnan matkaa, ja eri toilailuja mihin he päätyvät matkan varrella. Abercrombie on aivan mestarillinen rakentamaan tilanteita, joissa nämä ”hirviöt” yrittävät selvitä, kukin tyylillään. Iso osa tarinaa on hahmojen välisessä läpän heitossa, ja tässäkin Abercrombie on parhaimmillaan. Sitä on yksinkertaisesti hauskaa seurata, ja maailman kuvausta rakennetaan parhaiten juuri hahmojen välisten keskusteluiden kautta. Näistä tulee hyvällä tavalla mieleen esim. Guardians of the Galaxy-leffojen tai Buffy Vampyyritappajan hahmojen välinen dialogi. Ja sitten kun rytisee (ja sitä tapahtuu toistuvasti), osaa Abercrombie myös toiminnan kuvauksen todella hienosti. Ihan pahaa tekee välillä, kun lukee kuvausta siitä miten joukko kirjaimellisia hirviöitä päästetään irti.
Juoni kantaa todella hienosti koko kestonsa. Porukan matkaa on mielenkiintoista seurata, ja jännitettä pidetään yllä hienosti. Tarinassa osataan myös pysähtyä fiilistelemään, rakentamaan hahmoja ja niiden välisiä suhteita. Meininki kasvaa eeppisiin mittasuhteisiin ja viimeinen suuri lopputaisto on aivan älyttömän massiivista menoa. Tästä saisi helposti tehtyä kunnon Hollywood-spektaakkelin.
Tämän kirjan lukemisesta (tai kuuntelemisessa, kun äänikirjana meni itsellä) tuli yksinkertaisesti hyvälle mielelle. Lopussa oli vain haikea fiilis, ja olisi halunnut jatkaa enemmän ajan viettämistä kirjan hahmojen kanssa. On mahtavaa, että omien ennakkoluulojen ohi menemällä pystyy löytämään näin hyvää kirjallisuutta. No, olihan se alunperinkin Joe Abercrombien kirja, että ei sen pitäisi sikäli yllättää, mutta silti. Aivan todella lämpimät suositukset, tämä toimii oli sitten fantasiakirjallisuuden ystävä tai ei.
5/5 ja Tero suosittelee!
Ps. Tämän julkaisun myötä tulee täyteen kymmenen blogitekstiä. Aion lisätä tämän blogit.fi-sivustolle. Tervetuloa uudet lukijat! Ja vaikka kommentteja ei ole hirveästi vielä tullutkaan julkaisuihin, niin otan niitä mielelläni vastaan, ja käyn keskustelua julkaisuihin liittyen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti