Jatkoin siis äänikirjapuolella suoraan Steve D. Wallin fantasiakirjasarjaa The Bards & Dragons Sagaa, nyt vuorossa sarjan toinen osa eli ”The Sound of Change” (2025).
Kirja jatkaa suoraan ensimmäisen osan, eli ”The Way of Renegadesin” lopusta. Päähenkilöporukka, eli Dellioph, Ulric, Gali, Devo ja myös ekassa osassa jonkin verran näkökulmahahmona ollut Aari ovat kukin tahollaan enempi vähempi rikki ensimmäisen osan lopun tapahtumista. En halua spoilata ekaa osaa, joten sanotaanko tiivistetysti että hahmojen suunnitelmat eivät ihan putkeen menneet. Näiden hahmojen lisäksi lisää tilaa saa myös ensimmäisessä osassa sivuhahmona ollut Lyrrun, joka on vanha juonittelija ja melkoinen ketku, ja ekassa osassa esiteltiin Ulricin bisneskumppanina. Aari taas on noin 10v uudisraivaajaperheen lapsi, jonka mielessä asustaa Teo-kansan jumala.
Tarina jatkaa ensimmäisessä osassa rakennettuja kuvioita. Gali yrittää pelastaa teo-kansan hävitykseltä, Ulric pakenee menneisyyttään, Dellioph on jumissa tapahtumien keskellä ja Devo ja Aari yrittävät voittaa koko maailmaa uhkaavaa pahuutta. Ja samaan aikaan Quinportissa Lyrrun harrastaa herrasmieskepposteluita. Hienosti tässä rakennetaan jännitettä kohti lopun suurta finaalia, ja mielenkiinto pysyy kyllä yllä koko ajan. Edelleen keskiöön nousee Dellioph ja hänen egonsa, ja hahmo on kyllä loistava. Pidän aidosti siitä, että kirjan päähenkilöksi on nostettu pompöösi ja ylimielinen veijari, jonka ego tulee koko ajan järjen tielle. Ja jonka erityinen voima on taikuus musiikin kautta.
Ei tämä silti ole ihan samantasoinen teos mitä ensimmäinen osa. Ensimmäisessä osassa rakennettiin tosi mielenkiintoisella tavalla fantasiaa kolonialismin teeman ympärille, mutta The Sound of Change vähän hukkaa tämän teeman. Quinportin uudisasukkaiden kuviot ja syvällä ”erämaassa” tapahtumat teojen parissa ovat hyvin irrallisia toisiinsa nähden. Ekan osan jännitettä teojen ja uudisasukkaiden kanssa ei juurikaan käsitellä, eikä muutenkaan sitä miten alkuperäiskansat jyrätään kehityksen tieltä. Tämä on harmi, koska juuri se puoli oli se, mikä nosti ainakin omasta mielestäni The Way of Renegadesin perusbulkkifantasian yläpuolelle.
Yksi juttu tässä on kyllä tehty hienosti, ja sama päti myös ensimmäiseen osaan, vaikka en sitä aiemmin käsitellyt. Nimittäin kieli, ja eri kielten vaikutus. Fantasiakirjallisuudessa on valitettavan yleistä, että kaikki puhuvat jotain ihmeellistä ”yleiskieltä”, aivan sama missä päin maailmaa mennään. Näissä kirjoissa on täysin toisin. Kolonialistit puhuvat jo yksistään useampaa eri kieltä, teoilla on oma kieli jonka murteet vielä vaihtelevat heimosta toiseen, ja Devo puhuu aivan omaa kieltään mitä kukaan muu ei ymmärrä. Tästä toisten ymmärtämisen vaikeudesta, kielien opiskelusta ja eri keinoista ylittää kielimuuri tehdään molemmissa kirjoissa merkittävä juonellinen seikka. Ja se on kyllä oikeasti piristävää, ja ihmetyttääkin miten tätä ei laajemmin ole genressä älytty.
Vaikka ”The Sound of Change” ei olekaan mitään klassikkokamaa, niin aivan hyvin minä tämän äärellä viihdyin. Molemmat osa yhdessä ovat oikein toimivaa, viihdyttävää ja mukavan omintakeista fantasiaa. Hyvinkin voin suositella kaikille fantasiakirjallisuudesta pitäville tätä.
3/5, koko sarjalle tähän mennessä 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti