Sain vihdoin ja viimein luettua loppuun Stephen Kingin ”Musta Torni”-sarjan viimeisen, seitsemännen osan, joka kantaa samaa nimeä kuin varsinainen kirjasarja. ”Musta Torni” (2006) päättää sarjan melkoisen eeppisellä ja pitkällä tavalla. Kirja on ylivoimaisesti sarjan pisin, ja lähes kolme kertaa pidempi kuin edeltävä osa ”Susannan laulu”.
Tarina jatkuu suoraan Susannan laulun lopusta, ja kirjan alkupuoli voisi aivan hyvin olla Susannan laulun loppunäytös. Kolme eri tarinalinjaa saavat päätöksensä, porukka saadaan jälleen kasaan, ja matka kohti Mustaa Tornia jatkuu. Mutta koska tämä on päätösosa, niin matka ei tule olemaan helppo. Isommin spoilaamatta Musta Torni on tosi raastava teos, kun tutuksi tullut porukkamme etenee kohti vääjäämätöntä loppua. Tarinallisesti tämä on ennen kaikkea Rolandin ja Susannan tarina, muut päähenkilöt ovat enemmän sivuroolissa. En halua juonta paljastaa, koska tässä osassa spoilerit olisi jättimäisiä. Sanottakoon kuitenkin, että tarina saa mielestäni arvoisensa lopun.
Musta Torni on hyvin vaihteleva teos ainakin minulle. Isoin osa siitä on toimivaa ja harvinaisen koskettavaa seikkailudraamaa, mutta seassa on myös osuuksia joista en juurikaan pidä. Jo Susannan laulussa esitelty Kingin ”älynväläys” tarinankerronnallisesti jatkuu tässä osassa, ja inhoan sitä tässäkin aivan yhtä paljon. Toisena ongelmana on se, että King keksii tähän osaan uuden ”ison pahiksen”, joka korvaa aiemman Mustiin puetun miehen, ja tuntuu että kuuden kirjan ajan rakennetulta jännitteeltä vedetään matto alta. Tässä ei auta yhtään se, että tämä uusi pahis on lähinnä säälittävä nyhjäke.
Vastapainona kirjassa on samaa suuren seikkailun tuntua, mitä osat 2,3 ja 5 esitteli parhaimmillaan. Samalla tavalla myös rakennetaan jännitettä, ja tarinan käänteitä pohjustetaan kunnolla. Tarinaan tulee taas sitä rauhallisuutta ja aikajännettä, mikä kuudennessa osassa puuttui. Ja niitä raastavia, aidosti palan kurkkuun nostavia käänteitä myös tarjoillaan. Lukijaa ei säästetä.
Näin uusintalukukierroksella pidin tästä paljon enemmän kuin silloin aikoinaan. Ekalla lukemisella inhosin juonenkäänteitä, enkä myöskään pitänyt loppuratkaisusta. Tällä kertaa osasin ehkä arvostaa niitä enemmän, kun tiesi jo mitä on tulossa. Ja loppuratkaisu on omalla tavallaan suorastaan nerokas, se kun käytännössä luo tarinalle kehämäisen rakenteen. Ka on pyörä, kuten kirjoissa sanotaan. Kaikki on tapahtunut jo aiemmin, ja tulee tapahtumaan uudelleen. Ei tämä sarjan paras osa ole, mutta ei huonoinkaan. Asettaisin jonnekin puoliväliin Joutomaan kanssa.
Kaiken kaikkiaan nyt, kun koko Musta Torni-sarja on luettu uusiksi (paitsi se väliosa), niin ei voi kuin hattua nostaa Stephen Kingille. Onhan tämä kokonaisuutena aivan älyttömän kunnianhimoinen ja eeppinen tapaus, ja ei silti kompastu omaan mahdottomuuteensa. Sarjassa on selkeästi huippukohtansa, eli toinen ja viides osa, ja selkeästi pohjakosketus kuudennessa osassa, mutta yleisesti ottaen taso pysyy hyvänä. Tätä kirjasarjaa voi aivan lämpimästi suositella kaikille, myös niille jotka eivät Kingistä muuten perusta. Eikä sarja vaadi Kingin muuta tuntemusta, mutta se kyllä antaa ihan todella paljon lisää ”lihaa luiden ympärille”, kun tunnistaa hahmoja ja paikkoja muista kirjoista.
4/5 itse kirjalle, koko sarjalle myös. Nuorempana tätä lukiessa odotti enemmän juonenkäänteitä ja sitä loppuratkaisua, tällä kertaa osasi nauttia matkasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti