Janne Kukkosen Voro-sarjakuvatrilogia on minulle tärkeä teos. Olemme useaan otteeseen lukeneet sitä yhdessä lapseni kanssa iltasaduksi, ja sitä kautta minulla on siihen muodostunut melkoisen vahva tunneside. Ja sen lisäksi, että se tosiaan toimii aivan loistavasti iltasatuna alakouluikäiselle lapselle, niin se on myös erittäin hyvää fantasiaa myös aikuiselle. Todellinen ”best of both worlds”-tapaus siis. Viimeisin lukukerta (olisikohan tämä nyt neljäs kerta lapsen kanssa, ja en päälle omat lukukerrat) meillä on nyt ollut työn alla tässä tammi-helmikuun 2026 aikana.
”Voro” on tarina Liljasta, noin esimurrosikäisestä tytöstä, joka on varas. Lilja on Seamuksen, vanhan ja erittäin kokeneen ammattivarkaan oppilas, ja hyvin lahjakas työssään. Lilja ja Seamus elävät ensimmäisen osan alussa meidän keskiajan Eurooppaa muistuttavassa fantasiamaailmassa olevassa kaupungissa. Molemmat ovat paikallisen varkaiden killan jäseniä. Seamus on killassa arvostettu veteraani, ja Lilja taas halveksittu poikkeama, koska perinteisesti kiltaan ei ole naisia hyväksytty, saatika tyttölapsia. Tästä jännitteestä lähtee liikkeelle koko tarina, kun Lilja haluaa osoittaa taitonsa kiltamestarille, mutta tämä taas ei luota nuoreen tyttöön ja ei anna tälle ”kunnon keikkoja”.
Nämä keikat tulevat varkaiden killalle kirjallisten toimeksiantojen muodossa, ja Lilja päättää varastaa kiltamestarilta yhden tällaisen toimeksiannon, ihan vain todistaakseen kyvykkyytensä. Toimeksianto osoittautuukin sellaiseksi, mistä lähtee liikkeelle tapahtumien ketju joka muuttaa koko maailmaa. Pienestä keikasta kasvaa eeppinen fantasiatarina, jossa koko maailman kohtalo on vaakalaudalla, valtakunnat sortuvat, jumalat taistelevat toisiaan vastaan ja jopa viikatemiehen on sekaannuttava peliin. Melkoinen saavutus vain yhdeltä ”tytönhupakolta”. Tarina seisoo täysin minkä tahansa kuuluisamman fantasiakirjallisuuden tarinan rinnalla, eikä sarjakuvamuodostaan huolimatta jää näille lainkaan kakkoseksi.
Vorossa yhdistyy hienolla tavalla oikeasti todella hyvä eeppinen fantasiatarina, ja todella hieno ja mukaansa tempaava piirrosjälki. Kirjoja lukiessa tarinaan uppoaa ja niiden visuaalinen kuvaus on erittäin toimivaa. Tarinassa on huumoria, joka välittyy kuvista hyvin, mutta myös vakavampia dramaattisia hetkiä, ja piirrostyyli venyy niihinkin. Sarjakuva on mustavalkoinen, mutta se ei haittaa yhtään, hyvin pian oikeastaan unohtaa sen ja pää luo ne värit tarinaan.
Pidän Voro-trilogiasta ihan todella paljon. Nostan tämän helposti parhaiden koskaan tehtyjen sarjakuvateosten joukkoon omissa kirjoissani. Sinne, missä on myös Jeff Smithin ”Bone”, Alan Mooren ”The Watchmen” ja Don Rosan ”Roope Ankan elämä ja teot”. Eli tosi kovassa sarjassa ollaan, ja sen pitäisi kertoa jotain siitä miten hyvä tämä tarina on. Jeff Smithin ”Bone” on ehkä vielä parempi fantasiana, mutta se nyt on muutenkin suoraan ”Taru Sormusten Herran” tasoinen, maailmanluokan mestariteos. Vorossa on parhaat hetket ensimmäisessä osassa ja kolmannen osan lopussa, toinen osa ja varsinkin kolmannen alku on vähän tyhjäkäyntiä välillä, mutta kyllä kokonaisuus silti toimii aivan maagisen hyvin.
Voin lämpimästi suositella tätä aivan kaikille, myös sellaisille joita ei joko sarjakuva TAI fantasia kiinnosta. Ja eritoten tätä voin suositella yhdessä luettavaksi lapsen kanssa, kunhan lapsi on sillä tasolla että ei satunnaiset kirosanat ja synkemmät hetket pelota. Siitä 10+ iästä alkaen luulisi toimivan. Tästä saa sellaisen seikkailun ja tarinan koettavaksi, että on aidosti pieni ihme, ettei mikään leffastudio tai suoratoistopalvelu ole vielä älynnyt tästä tehdä animaatioelokuvaa tai sarjaa.
Annan koko sarjalle täydet 5/5.
”Ku ei häikäse armas aurinko. Ei kumota kalapia kuu. Silloin kalman kansa karkeloi! Leikkiä lyö ja rettelöi!!”
Huhhuh. Jumalauta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti