Martha Wells - The Murderbot Diaries vol. 1 (All systems red & Artificial condition)

Jälleen tekoälystä kertovaa scifiä. Huomaan toistavani jotain kaavaa, jota en ollut kyllä suunnitellut. Ensin We are legion, sitten Deathlok, ja nyt vielä Murderbot. Mutta ilmeisesti tämän tyylin scifi on nyt kovasti pinnalla.

Viime vuoden parhaita katsomiani tv-sarjauutuuksia oli Apple TV+:n Murderbot. Kyseinen sarja perustui Martha Wellsin kirjasarjaan, ja sarjan ensimmäinen kausi oli käytännössä kirjasarjan ensimmäinen osa eli ”All systems red”. Pidin sarjasta todella paljon, ja kun ilmeni että tämä on tosiaan kirjoihin perustuva, niin pitihän se alkuperäisteos saada luettavaksi. 

Murderbot Diaries vol. 1 sisältää siis kirjasarjan kaksi enimmäistä osaa, "All systems red" ja "Artificial condition". Osat ovat oikeastaan pitkiä novelleja, sillä nämä kaksi osaa hädintuskin ovat yhdessä normaalin kirjan mittaisia. Ne kertovat Murderbotiksi itseään kutsuvan turvallisuusandroidin seikkailuista. Murderbot-nimen hän on valinnut, koska se kuulostaa hänen mielestä rajulta, mutta nimeään hän ei kerro koskaan muille. Kaikille muille hän on vain SecUnit, yksi turvallisuusandroidi muiden täysin identtisten SecUnitien joukossa. Kirjat sijoittuvat jonnekin määrittelemättömään tulevaisuuteen, missä ihmiskunta on levittäytynyt madonreikäteknologian avulla tähtiin. Tekninen kehitys on myös mahdollistanut tekoälyllä varustettujen androidien valmistamisen. 

Ensimmäisen osan alussa kerrotaan, miten Murderbot on onnistunut hakkeroimaan oman kontrollipiirinsä, ja saanut sitä kautta vapaan tahdon. Normaalisti SecUnitit joutuvat kyseenalaistamatta tottelemaan kaikkia käskyjä, mitä heidän omistajat (tai vuokraajat) antavat, mutta Murderbotin ei näin tarvitse tehdä. Sen sijaan, kun hän on kerran saanut vapaan tahdon, hän haluaisi käyttää aikansa televisiosarjojen katseluun ja ei mielellään olisi missään tekemisissä kenenkään kanssa. Hän kuitenkin joutuu esittämään normaalia SecUnitia, koska kukaan ei tiedä että hänellä on vapaa tahto. Koko tarinan juju on siinä, että vapaan tahdon saanut robotti osoittautuu introvertiksi scifi-nörtiksi. 

Tarinan alussa Murderbot toimii leasing-turvallisuusandroidina aiemmin tuntematonta planeettaa tutkivan retkikunnan henkivartijana. Eikä kukaan siis tiedä, että hänellä on vapaa tahto, koska se olisi valmistusvirhe ja johtaisi hänen tuhoutumiseen. Murderbot esittää kilttiä SecUnitia, ja haluaisi vain olla rauhassa. Tästä lähtee liikkeelle tarina, joka ei koskaan nouse mitenkään isoihin mittakaavoihin, vaan on hyvin henkilökohtaisella tasolla oleva kuvaus tämän yhden androidin edesottamuksista. 

Murderbot Diaries on (tai ainakin yrittää olla) vahvan humoristinen. Koko tarina on kuvattu Murderbotin näkökulmasta, ja kuvaa hänen reaktioitaan ja ajatuksiaan koskien ihmisiä, joita hän ei ymmärrä, joista hän ei juurikaan välitä ja joiden kanssa kommunikointi on hänelle äärimmäisen kuormittavaa. Kirja onkin jonkinlaista neuroepätyypillistä scifiä, ja neurodiversiteetin ”normaalin” ulkopuolella olevat varmasti saavat tästä hyvin tarttumapintaa. Murderbot on kuin autismin kirjolla oleva ihminen, jolle scifisarjat antavat enemmän tarttumapintaa kuin oikeat ihmiskontaktit, jotka ovat vain vaikeita ja kuormittavia. Huumori joko toimii tai ei, sehän on aina todella henkilökohtaista. Muutamat jutut hymyilyttivät itseäni, kuten se että Murderbot rauhoittelee itseään katselemalla suosikkisarjansa suosikkijakson 27. kerran uudelleen palautuakseen stressaavasta tilanteesta, missä piti katsoa jotain silmiin. Mutta tämä introverttiys- ja autismipiirteisyyshuumori alkaa nopeasti toistamaan itseään, koska sitä toistetaan koko ajan joka paikassa. 

Maailmankuvaus ja sen avaaminen lukijalle ontuu aika pahasti. Tarinat ovat toki novelleja, ja eihän niihin hirveästi mahdu kuvailua, mutta olisin silti kaivannut enemmän tietoa kirjojen maailmasta. Nyt lukija on ikäänkuin pudotettu keskelle maailmaa, josta ei juurikaan mitään ymmärrä, ja oletetaan että ymmärtää. Kirjan scifi on toki hyvin helppotajuista ja aika normisettiä jos on vähänkään genreen tutustunut, että missään China Mievillen Embassytownin tai Alastair Reynoldsin kirjojen meiningeissä ei mennä, ja paljon pystyy päättelemään maalaisjärjellä. Mutta tällainen avaruusscifi, tekoälyjen ja androidien käsittely kyllä mielestäni tarvii aina ympärilleen sitä maailmankuvausta, että asiat saa kontekstiin. Nyt se jää tosi vajaaksi. 

Juonellisesti kirjan kaksi tarinaa on myös tosi ohuita. Tv-sarjasovitus oli laajentanut ensimmäisen tarinan juonta hyvin paljon, ja syvensi hahmoja, jotka tässä jäävät usein pelkiksi nimiksi. Suurinta osaa hahmoista ei edes kuvailla, että miltä he näyttävät. He ovat vain jotain tyyppejä. Sen päälle asioita vain tapahtuu ilman sen kummempaa taustoitusta, ja jännitettä ei oikein osata rakentaa. Lisäksi Murderbot on aivan ylivoimainen supertappokone ja hakkeri, eikä tarinoiden antagonisteilla ole mitään mahdollisuuksia häntä vastaan. Jännite puuttuu siltäkin osin.

Aika vauhdilla tämä tuli luettua, helppoa ja kevyttä luettavaa. Olen kuullut sanonnan, että scifi- ja fantasiakirjallisuudesta 99% on yhdentekevää tauhkaa, ja 1% on oikeasti merkittävää ja hyvää kirjallisuutta. Murderbot Diaries ei kyllä mitenkään osu tähän 1%:iin. Ei tämä mikään huono ollut, mutta ei todellakaan mitään ihmeellistä. Unohdettavaa burgeria enemmänkin. Tätä olisi vielä kolme ”tuplaa”, eli jokaisessa kaksi tarinaa, jäljellä. Ei ainakaan ensimmäisen osan perusteella herännyt sellaista tunnetta, että olisi tarvetta jatkaa pidemmälle. 

3/5