Äänikirjarintamalla aloitin uusintakierroksen ”Bill Hodges”-trilogiassa, alkaen ”Mersumiehestä” (2014). Mersumies on Stephen Kingin sukellus dekkarien maailmaan. King tunnetaan ennen kaikkea yliluonnollisen kauhun mestarina, mutta kirjailijana hän on kyllä kirjoittanut paljon muutakin. On fantasiaa, draamaa, ja myös näitä dekkareita. Ja dekkaristina King on ainakin omaan makuun myös todella hyvä. Mersumies on erittäin hyvin kirjoitettu, jännittävä ja mukaansatempaava tarina eläköityneen poliisin ja häntä vainoavan psykopaatin kissa-ja-hiiri-leikistä, jossa kumpikin on kissa ja hiiri.
Kirja alkaa massamurhalla, kun keskellä syvintä finanssikriisiä 2008-2009 tuntematon henkilö ajaa tahallaan suuren MB-katumaasturin keskelle työpaikkamessuille jonottavaa työnhakijoiden joukkoa. Kahdeksan ihmistä kuolee, ja tekijää ei saada kiinni. Bill Hodges, kohta eläkkeelle jäävä henkirikosyksikön poliisi, saa tämän tutkittavakseen. Ja eläköityy ennen kuin tapaus ratkeaa. Kaksi vuotta myöhemmin Hodges on eläkkeellä, masentunut, täysin tyhjän päällä ja miettii itsemurhaa. Kesken jäänyt joukkomurhan tutkinta on yhä ratkaisematta, ja tekijää ei ole löytynyt. Sitten Hodges saa kirjeen henkilöltä, joka väittää olevansa niin kutsuttu ”Mersumies”, ja joka on vastuussa autolla tehdystä joukkomurhasta.
Tästä alkaa ainakin omaan makuuni todella toimiva rikosjännäri, kun Hodges jatkaa kesken jäänyttä rikoksen tutkintaa. Samaan aikaan Brady Hartsfield, eli itse Mersumies, puolestaan elää kaksoiselämää yrittäen pitää kulissit pystyssä, ja samalla vainoten Hodgesia. Tarinan päähahmot on molemmat mielestäni hyvin kirjoitettu. Hodges on klassinen vanhan liiton rikosetsivä, ja samaan aikaan jo vanha mies, joka on vähän hukassa modernissa maailmassa. Hodges on kuitenkin empaattinen ja aidosti mukavan oloinen tyyppi. Hartsfield puolestaan on aidosti karmiva psykopaatti, hahmo joka tuntuu pelottavan uskottavalta. Hän ei kuitenkaan jää ”pelkäksi” sekopääksi, vaan hahmon taustoja avataan riittävästi, että lukijana oikeastaan ymmärtää miksi hän on niin sekaisin kun on.
Tarina pitää hyvin otteessaan koko kestonsa ajan. Se on monella tapaa klassista Kingiä, hahmojen kuvausten ja varsinkin päähenkilöiden ajatusmaailman kuvaamisen suhteen. Mitään yliluonnollista tai kauhuelementtejä siinä ei ole, vaan pysytään hyvin jalat maassa ja arkirealismissa. Hodgesia ja tämän mukaan lyöttäytyviä sivuhahmoja alkaa kannustamaan, ja toisaalta sydän syrjällään pääsee seuraamaan mitä Hartsfield touhuaa ja miettii.
Tämähän oli sen verran iso menestys, että King innostui kirjoittamaan kirjalle kaksi jatko-osaa, ja tässä ekassa osassa esitelty sivuhahmo Holly Gibney (mukana myös jatko-osissa) on saanut useamman oman teoksensa. Enkä kyllä sinällään näitä ihmettele, Hodges ja Gibney molemmat ovat mahtavia hahmoja joiden kanssa on mukava viettää aikaa.
Vahva suositus kaikille dekkarien ja psykologisten jännärien ystäville. Myös sellaisille, joille Kingin teokset yleensä eivät toimi. Jatkan itse suoraan seuraavaan osaan "Etsivä löytää".
4/5
Ps. Tästähän on myös tehty tv-sarja Mr. Mercedes, jonka ensimmäisen kauden olen katsonut. Kausi kattaa koko Mersumies-kirjan, ja se on ihan hyvä. Ei lähellekään niin hyvä kuin kirja, ja ottaa vapauksia tarinan suhteen, mutta ihan katsottava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti